Innolla täällä odotellaan ja näppejä ei mahasta pysty irti pitämään. Helpotuksen huokaus kun aamulla tuntee masussaan liikehdintää ja kaikki tuntuu normaalilta, uudelta ja pelottavalta, mutta normaalilta. Jotenkin nyt olo on kuin hehkuisi jotakin valoa. Mieli on rauhallinen.
9.9. pääsimme kurkistamaan vauvaa ultrakuvissa, oijoi. Ei sitä voinut lakata hymyilemästä ja virnistelemästä, itkukin pääsi(onnesta). Vaikka nuori olenkin, ei minua pelota luopua ns. vapaudestani, ei olekkaan mieli juosta baarista toiseen. Innolla siis odotan ja toivon että odotus menee hyvin ja että vauva on terve. Pääsimme myös utelemaan vauvan mahdollista sukupuolta. Kätilömme veikkasi tytöksi, mutta loppupeleissä oli hankala sanoa kun vauvanpotkuli vei jalkansa ristiin ja polvet pientä masua vasten. Oivoi <3 .. Mukaan lähti usea ultrakuva monista kulmista, jaloista, käsistä, pienen pienistä sormista ja varpaista.
Hirveä pesänrakennusvimma on iskenyt ja kotia rempataan pikkuhiljaa kauniiksi, viehkeäksi ja mukavaksi. Tekee mieli repiä tapetit ja maalata uutta pintaa. Heittää vanhat kalusteet mäkeen ja saada aikaan sopusuhtainen, kaunis koti jossa viihtyy.
Vauvan lisäksi on muutoksia tullut myös perheenjäsenistä karvaisimpiin, koiriin. Majapaikkaamme on saapunut viettämään eläkepäiviään italialainen Tara neito, menehtyneen ystäväni koira. Tara on kaksitoista vuotias sekarotuinen kadulta aikanaan pelastettu ikäneito joka rakastaa loikoilua, ja toisaalta sekoaa kun kyse on palloleikeistä. Tätä kaunokaista ei ikä pahemmin tunnu painavan, vaikka osittain on iän vaivoja jo näkyvissä, harmaantumista sekä kaihia toisessa silmässä. Kuulo taitaa pelata (silloin kun pitääkin eli kun on ruokaa tarjolla) ihan normaalisti vaikka välillä tuntuukin että koira ei kuule mitään. Haha.
Ainiin... uusi lävistyskin on tänne naamaan taas ilmestynyt, nimittäin kaunis septumini. Olen todella pahoillani ettei minulla juuri nyt ole tarjota kuin pari kuvaa, ehkä ensikerralla taas paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti